Jäsenyys



Ismo ja Kielo Toiviainen v. 1967

Toiviaisten sukuseura hyväksyi perustamisensa jälkeen jäseniksi vain syntyperäiset Toiviainen-sukunimeä kantavat henkilöt aviopuolisoineen ja lapsineen. Varsinaista jäsenrekisteriä rekisteröimättömällä sukuyhdistyksellä ei ollut. Vuonna 1995 aloitettiin jäsenrekisterin pito ja vuonna 1999 sukuseuran sääntöuudistuksessa tehtiin muutos, joka sallii myös sukuun syntyneiden naisten jälkeläisten liittymisen seuran jäseneksi aina kolmanteen polveen. Sääntöihin tehtiin myös sellainen muutos, että vain täysi-ikäiset, jäsenmaksunsa maksaneet henkilöt voivat olla sukuseuran jäseniä; heillä on sukukokouksissa yksi ääni. Sukuseuran kokouksissa asioista päätettäessä vain jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet voivat käyttää ääntä, mutta seuran järjestämiin tapaamisiin ovat kaikki Toiviaisten sukuun kuuluvat sekä heidän perheenjäsenensä tervetulleita. Jäsenmaksut kerätään vuosittain tammi-helmikuun aikana.

                                                    Seuran säännöt löytyvät tästä

Sukukokouksessa 10.8.2003 vahvistettu seuraavat jäsenmaksut

  • henkilöjäsen 15 euroa /vuosi

  • vuosiperhejäsen 10 euroa / vuosi

  • vuosinuorisojäsen 0 euroa / vuosi

  • vuosiainaisjäsen 250 euroa / vuosi

Sukuseuran jäseneksi voi ilmoittautua täyttämällä, allekirjoittamalla ja postittamalla 
oheisen jäsenanomuskaavakkeen seuran jäsenrekisterin hoitajalle. 

Tästä pääset tulostamaan liittymiskaavakkeen

Jäsenrekisterin hoitaja:
Kirsi Toiviainen
Metsolantie 32 A
04430 Järvenpää

kirsi.toiviainen(at)kolumbus.fi

 

Paluu etusivulle